Eilisen illan vietin rentoutuen järvimaisemissa. Uskomatonta, miten yksi ilta kauniin järven rannalla voi antaa puhtia niin paljon! Juoksin ensin pienen lenkin järven rantaa pitkin metsässä, jonka jälkeen puin uimapuvun päälleni ja heittäydyin uimaan lämpimään järviveteen.
Nyt on ollut todella lämmintä jo kauan, eivätkä paahtavat helteet näytä sääennustuksien mukaan hellittävän vielä pitkään aikaan. Toisaalta minusta on vain kiva, että Suomessakin on joskus oikein kunnolla lämmintä! Suomen kesä on kuitenkin niin lyhyt, että ei aikaakaan kun syksy alkaa jo näyttää merkkejään...
Toukokuussa ostin 4runners-liikkeestä Helsingistä mukavalta tuntuvat Altra the one-nimiset lenkkarit. Minun on ollut todella haastavaa löytää sopivia lenkkareita pienien jalkojeni ja tiukkojen kriteerien takia; "Niiden tarvitsee olla kevyet, tossumaiset, joustavat, tuettomat, mutta kuitenkin asfalttijuoksuun ja pitkille juoksumatkoilla sopivat. Kantapää ei saa olla kova ja pohjan täytyy olla tasainen."
Aloin juosta Altroilla ja ne olivat niin mahtavat, etten ole suostunut vilkaisemaankaan muita lenkkareita enää! Juoksin maratoninkin niillä, eikä mitään jalkavaivoja ole ilmennyt. Kenkien pohjiin on nyt kulunut reiät isovarpaan kohdalle, joten tarvitsen uudet. Suomesta ei kuitenkaan löydy enää minulle sopivia kokoja. Onneksi isäni tilasi Yhdysvalloista minulle uudet, niitä odotellessa...
Toissapäivän Urjalassa juoksemani 3000 metrin jälkeen jäi todella tyytymätön olo (aikani oli 11.06...), joten halusin tänään yrittää uudelleen Valkeakoskella nuorten eliittikisoissa.
Lämmittelin juoksemalla järven rannalla kiertävän reitin. Vaikka olin juonut koko päivän todella paljon, kurkkuni kuivui heti lähdettyäni lämmittelemään. Auringon paahteelta oli taas mahdoton välttyä. Vaikka oli jo ilta, lämpömittari lähenteli 30 astetta!
Vaikka lämmittely ei kovin kevyeltä tuntunut, jalat kuitenkin toimivat hyvin lähtiessäni juoksemaan sopivan reipasta alkuvauhtia. Vasta 3 kierrosta ennen maalia alkoi tuntua, etteivät jalat jaksa pitää vauhtia. Sinnittelin kuitenkin viimeisenkin kilometrin ja loppuajaksi tuli uusi ennätykseni; 10.48...
Tänään juoksin aikuisten piirinmestaruuskilpailuissa ensimmäisen 5000 metrin ratajuoksuni. Tavoitteenani oli juosta alle 19 minuutin ja kävinkin urheilukentällä kokeilemassa oikeaa vauhtia muutama päivä sitten.
Lämmittelyssä juoksu tuntui lupaavan kevyeltä. Vähän ennen lähtöä ukkonen alkoi jyrähdellä ja sade ropista. Pelkäsin että juoksua joudutaan siirtämään ukkosen takia. Onneksi ukkonen kuitenkin loppui ja vesisadekin väheni, joten juoksu sai alkaa ajallaan.
Maaliintulovenytys
Ensimmäiset kierrokset kulkivat kevyesti joitakin sekunteja tavoitetta kovempaa. 3000 metrin kohdalla kello näytti 11.06. Vasta viimeisimmät kierrokset tuntuivat raskailta ja maalissa aikani oli 18.50.
Olen tyytyväinen juoksuun, menihän se alle tavoitteen ja kaiken lisäksi sain vielä piirinmestaruuspronssia...
Viime viikko tuli vietettyä perheeni kanssa kauan kaivatulla treenilomalla Lapissa. Säätilat olivat aurinkoisia ja lämpimiä lukuunottamatta kahta sateista ja sumuista päivää...
Reissun aikana tuli liikuttaa monta tuntia päivässä ja tehtyä kasoittain hulluja ja raskaita, mutta samalla niin mahtavia treenejä! Parhaita olivat Ylläksen huipulle juoksut ja rullahiihtolenkki, joka päättyi laskettelukeskukselle nousuun.
Saanan huipulla.
Saanan rinteessä.
Yhtenä päivänä teimme reissun ensin Kilpisjärvelle, jossa nousimme Saanatunturille. Juoksin ensin edellä melkein huipulle ja palasin melkein alhaalle vielä nousemaan rinteessä olevat Suomen pisimmät portaat. Sitten jatkoin kävellen perheeni kanssa huipulle. Näkymät olivat huikeat; Ruotsin ja Norjan puolella näkyvät vuoret tekivät maisemalle upean taustan!
Osa Saanan portaista.
Noustuamme Saanalle, jatkoimme Kilpisjärveltä vielä Jäämeren rannalle, Skibotn-nimiseen Norjan kaupunkiin. Kävin myös kastautumassa Jäämeressä. Vesi oli todella kylmää, mutta virkistävää.
Kaiken kaikkiaan reissu oli ikimuistoinen ja toivon pääseväni pian uudelle treenilomalle!
Viime syksynä minuun iski kova innostus osallistua kokomaratoniin. Ensin ajattelin sen jäävän pelkäksi haaveeksi, mutta pitkän vanhempieni taivuttelun jälkeen sain hiukan vastahakoisen hyväksynnän maratonin juoksemiseen. Syksyllä en kuitenkaan tulevan hiihtokauden vuoksi lähtenyt maratoonailemaan, vaan koin järkeväksi päätökseksi odotella kevääseen.
Sopiva maraton löytyi läheltä; Valkeakoskella järjestettävä Haka-maraton. Kevensin lenkkejä ja litkin urheilujuomaa muutaman päivän ennen koitosta. Edellisinä päivinä olo oli kovien helteiden takia melko raskas ja mietin, tulisiko maratonista vain tynkä "päätinpäkokeilla" reissu.
Aamuaurinko herätti minut. Oloni oli muuttunut kevyeksi ja odotin innokkaana juoksemaan pääsyä. Lämpömittarin lukemat nousivat korkeammalle ja korkeammalle, mutta mielessäni ei edes vilahtanut ajatus, että jättäisin pitkään odottamani maratonin väliin!
Kiinnitin kilpailunumeroni, join jatkuvasti ja pysyttelin varjossa. Kilpailijat pyydettiin lähtöviivalle. Meitä oli viivalla reilut viisikymmentä juoksijaa. Lähtölaukaus kajahti. Lähdin rennosti juoksemaan.
Reitti kiersi kaksi kertaa 21 kilometrin reitin. Alkumatka reitistä kulki järven rantaa ja pieniä teitä pitkin. Juoksu kulki todella kevyesti ja suunniteltu vauhti tuntui hyvältä. Reitti jatkui pitkin hiukan suurempaa tietä, joka mutkitteli peltomaisemissa. Reitillä oli muutavia raskaita mäkiä. Aurinko paahtoi kuumottavasti selkään, muttei vielä häiritsevästi. Join noin 2,5 kilometrin välein ja kastelin pääni.
Puoliväli kulki aikaan 1h 38 min. Tuntuma oli vielä kevyt, vaikka ilmeisesti hiukan väsyneeltä näytin, kun kuulin jonkun katsojan sanovan toiselle: "Lähti liian kovaa.." Lähdin toiselle kierrokselle.
Jalat alkoivat tuntua raskailta 30km kohdalla. Seuraavalla huoltopisteellä saamani urheilugeeli kuitenkin keveytti oloani hiukan. Viimeinen raskas mäki lähestyi. Aurinko paahtoi koko ajan ja reitillä ei ollut yhtään varjonpaikkoja. Seitsemän raskasta kilometriä oli vielä jäljellä.
Viimeinen juomapiste oli ohitettu. Kaksi kilometriä oli vielä jäljellä. Ne olivat pisimmiltä tuntuneet kilometrit koko elämäni aikana, koska en voinut olla varma, jaksaisinko juosta maaliin asti. Juoksu tuntui samalta kuin 800m ratakilpailun viimeisellä satasella. Saavuin maalisuoralle. Rutistin vielä pienen loppikirin ja ylitin maaliviivan. Katsoin urheilukellosta oman aikani; 3.25.
Takanani on nyt upea ja opettavainen kokemus Turun sellokilpailuista ja niihin valmistautumisesta. Pitkän ohjelmiston työstämisen jälkeen perjantaina matkasin Turkuun saliharjoitukseen ja soittojärjestyksen arvontaan. Istuin autossa jännittäen, olisiko alkuerän soittoni lauantaina vai sunnuntaina. Toivoin saavani mahdollisimman alkupäästä oman esiintymiseni, jotta jännitykseni olisi nopeasti ohi.
Saavuimme perheeni kanssa Turun konservatoriolle. Odottelimme aulassa arvontatilaisuuden alkua. Lampsimme sisälle saliin 39:n soittajan voimalla. Salissa jokaisen soittajan piti käydä arpomassa oma esiintymisnumeronsa. Sain numeron 3. Salikokeiluni oli siis jo kolmantena.
Odotin salin ulkopuolella omaa vuoroani. Minuutit tuntuivat pidemmiltä kuin joulupukkia odotellessa. Vihdoin vuoroni koitti. Jännitin saliharjoitusta enemmän kuin mitään tähänastista esiintymistä! Sormeni jäykistyivät totaalisesti ja Bachissa tuli blackout. Harjoitus loppui. Poistuin salista "hiukan" kiukkuisena ja seuraavana päivänä sainkin Sibelius-Akatemian selloprofessorilta lempinimen tuittupää.
Lähdimme ajamaan kotiin päin. Autossa oli hiukan kireä tunnelma hermostuneisuuteni vuoksi ja tilannetta ei yhtään helpottanut liikennekameran välähdys Salon kohdalla (sakko tuli...) Ihme kyllä sain yöllä nukutuksi ihan hyvin, huolimatta seuraavan aamun koitoksesta.
Herätyskello soi. Minulle suuri päivä oli koittanut. Autossa istuessani soitin mielessäni alkuerän teoksia. Mielessä soittamisessa on se hyvä puoli, että voi kuvitella soittavansa täydellisellä soinnilla ja puhtaudella. Se harvoin (jos koskaan) on todellisuudessa mahdollista...
Haahuilin sellon kanssa käytävällä etsimässä vapaata harjoitusluokkaa. Löydettyäni luokan, soitin vielä teosten kinkkisimpiä paikkoja. Vanhempani menivät saliin hakemaan paikkoja. Katsoin kelloa, ensimmäinen soittaja oli jo soittamassa.
Lähdin kävelemään kohti valmistautumisluokkaa. Siellä varmistelin vielä selloni virettä ja pidin sormiani lämpiminä. Jännitys oli niin suuri, että hengitykseni oli tiheämpää kuin hölkätessä. Koitin hengitellä syvään ja rauhoittua.
Valmistautumisluokan ovenkahvasta kuului narahdus. Edellinen soittaja marssi sisään luokkaan helpottuneen oloisena. Minun vuoroni koitti! Kävelin kohti salin ovea. Ovivahti päästi minut sisään. Salissa oli syvä hiljaisuus. Yleisö oli pimennetty, mutta näyttämö valaistu. Kävelin selloni kanssa kohti tuolia, joka oli asetettu keskelle näyttämöä. Istuin tuolille ja valmistauduin soittamaan. Jännitys tuntui käsittämättömältä!
Aloitin soittamaan. Jännitys katosi lähes kokonaan soitettuani ensimmäisen sävelen ja sain nauttia soittamisesta enemmän kuin koskaan! Aloitin viimeisen, teknisesti vaikeimman alkuerän teoksen, Salosen Shinen. Teos on täynnä pienelle kädelleni erittäin vaikeita ja raskaita sointuja ja pariääniä. Onnekseni soitto sujui hyvin. Esitykseni oli ohi. Jokin upea ja ihana tunne valtasi minut!
Jatkoon en päässyt, mutta kilpailu ja siihen harjoitteleminen olivat hienoja kokemuksia.
Ohjelmistoni:
Alkuerä:
-Cassado: Sello suite I osa
-Bach: Soolosellosarja III, osat Allemande ja Courante
Eilisen illan vietin rentoutuen järvimaisemissa. Uskomatonta, miten yksi ilta kauniin järven rannalla voi antaa puhtia niin paljon! Juoksin ensin pienen lenkin järven rantaa pitkin metsässä, jonka jälkeen puin uimapuvun päälleni ja heittäydyin uimaan lämpimään järviveteen.
Kiinnitin kilpailunumeroni, join jatkuvasti ja pysyttelin varjossa. Kilpailijat pyydettiin lähtöviivalle. Meitä oli viivalla reilut viisikymmentä juoksijaa. Lähtölaukaus kajahti. Lähdin rennosti juoksemaan.
