Saavuttuani Helsinkiin, etsin ensin lämmittelyluokkaa Musiikkitalon Sibelius-Akatemian tiloista. Kävelin selloa raahaten portaat seitsemänteen kerrokseen, koska en ole pitänyt hisseistä siitä lähtien, kun jäin vähäksi aikaa ystäväni kanssa orkesteriperiodin harjoitusten välissä "seikkaillessamme" Musiikkitalolla hissiin jumiin.
Löysin vapaan luokan, johon jäin teoksen vaikeita paikkoja treenaamaan. Konsertti ei kuitenkaan ollut Musiikkitalolla, vaan Sibelius-Akatemian uusissa tiloissa Nervanderinkadulla, joten siirtymiseen piti varata aikaa. Lähdimme perheeni kanssa kävellen N-talolle.
Olin ohjelmassa vasta väliajan jälkeen, joten istuin yleisössä kuuntelemassa muiden soittoja. Väliajalla kokeilin tuolin korkeutta. Se oli liian korkea ja niin liukas, että pelkäsin tippuvani soittaessani tuolilta. Onnekseni varaliukueste (minulta kysytään usein, miksi kannan kärpäsverkkoa mukanani) pelasti päiväni.
Aloitin soittamisen. En juurikaan jännittänyt, koska olin kyseisen teoksen jo useampaan otteeseen esittänyt. Onnistuin mielestäni aika hyvin. Teos on kuitenkin koko elämän mittainen työstettävä ja siinä on kuitenkin osaltani vielä paljon parannettavaa...
Seuraavassa luokkakonsertissa (joulukuussa) soitan näillä näkymin Haydnin D-sellokonserton, jota soitonopettajani sanoo "sellistien henkivakuutukseksi" ammatin saannin kannalta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti