Eka maraton, Haka-maraton

Viime syksynä minuun iski kova innostus osallistua kokomaratoniin. Ensin ajattelin sen jäävän pelkäksi haaveeksi, mutta pitkän vanhempieni taivuttelun jälkeen sain hiukan vastahakoisen hyväksynnän maratonin juoksemiseen. Syksyllä en kuitenkaan tulevan hiihtokauden vuoksi lähtenyt maratoonailemaan, vaan koin järkeväksi päätökseksi odotella kevääseen.

Sopiva maraton löytyi läheltä; Valkeakoskella järjestettävä Haka-maraton. Kevensin lenkkejä ja litkin urheilujuomaa muutaman päivän ennen koitosta. Edellisinä päivinä olo oli kovien helteiden takia melko raskas ja mietin, tulisiko maratonista vain tynkä "päätinpäkokeilla" reissu.

Aamuaurinko herätti minut. Oloni oli muuttunut kevyeksi ja odotin innokkaana juoksemaan pääsyä. Lämpömittarin lukemat nousivat korkeammalle ja korkeammalle, mutta mielessäni ei edes vilahtanut ajatus, että jättäisin pitkään odottamani maratonin väliin!

Kiinnitin kilpailunumeroni, join jatkuvasti ja pysyttelin varjossa. Kilpailijat pyydettiin lähtöviivalle. Meitä oli viivalla reilut viisikymmentä juoksijaa. Lähtölaukaus kajahti. Lähdin rennosti juoksemaan.

Reitti kiersi kaksi kertaa 21 kilometrin reitin. Alkumatka reitistä kulki järven rantaa ja pieniä teitä pitkin. Juoksu kulki todella kevyesti ja suunniteltu vauhti tuntui hyvältä. Reitti jatkui pitkin hiukan suurempaa tietä, joka mutkitteli peltomaisemissa. Reitillä oli muutavia raskaita mäkiä. Aurinko paahtoi kuumottavasti selkään, muttei vielä häiritsevästi. Join noin 2,5 kilometrin välein ja kastelin pääni.

Puoliväli kulki aikaan 1h 38 min. Tuntuma oli vielä kevyt, vaikka ilmeisesti hiukan väsyneeltä näytin, kun kuulin jonkun katsojan sanovan toiselle: "Lähti liian kovaa.." Lähdin toiselle kierrokselle.

Jalat alkoivat tuntua raskailta 30km kohdalla. Seuraavalla huoltopisteellä saamani urheilugeeli kuitenkin keveytti oloani hiukan. Viimeinen raskas mäki lähestyi. Aurinko paahtoi koko ajan ja reitillä ei ollut yhtään varjonpaikkoja. Seitsemän raskasta kilometriä oli vielä jäljellä.

Viimeinen juomapiste oli ohitettu. Kaksi kilometriä oli vielä jäljellä. Ne olivat pisimmiltä tuntuneet kilometrit koko elämäni aikana, koska en voinut olla varma, jaksaisinko juosta maaliin asti. Juoksu tuntui samalta kuin 800m ratakilpailun viimeisellä satasella. Saavuin maalisuoralle. Rutistin vielä pienen loppikirin ja ylitin maaliviivan. Katsoin urheilukellosta oman aikani; 3.25.