lauantai 27. elokuuta 2016

Jalkavaiva parantumassa, flunssa iski...

Otsikossa tiivistyvät viime päivien kuulumiset... Kävin maanantaina lääkärissä nilkkakivun takia. Lääkäri totesi vaivan johtuvan jalkani virheasennosta, joka pitäisi korjata harjoitteilla pikimmiten. Virheasento oli päässyt aiheuttamaan jäykkyystiloja nilkan ja pohkeen alueelle. Olen toisaalta todella helpottunut, ettei kyseessä ollut rasitusmurtuma, mutta ei tuota virheasentoakaan helppo ole korjata.

Olen siis nyt muutaman kerran pystynyt jo juoksua kokeilemaan ja olen nauttinut jokaisesta ottamastani kivuttomasta askeleesta järkyttävän paljon! Olen tehnyt kävely/juoksulenkkejä aamuisin läheisellä pururatapätkällä. Rakastan metsässä liikkumista... Siellä saa olla rauhassa liikenteen melulta. Ainoa haittapuoli on, että kyseinen pururata on vain vähän yli kilometrin mittainen ja sateen jälkeen todella kurainen...

Eilen ja tänään kurkku on tuntunut tosi karhealta ja kipeältä, joten flunssa taitaa olla tuloillaan. En äkkiseltään muista yhtään syyskuun alkua, jolloin en olisi sairastanut flunssaa. Onneksi kuitenkin levolla ja terveellisellä ruoalla flunssa menee yleensä tosi nopeasti ohi!
Lempisuklaa...;)

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Vastailuja kysymyksiin

Ennen, kuin aloin pitää bloggaustaukoa, olin saanut kysymyksiä (kiitos niistä!). Vastaan niihin nyt...:)

1. Mikä motivoi sinua juoksemaan (tai yleisesti urheilemaan)?
Tähän on vaikea vastata, olen pienestä lapsesta pitäen ollut tosi liikunnallinen luonnostaan. En esimerkiksi malttanut istua pienenä rattaissa ja metsässä hiihtäessä olisin halunnut aina vaan jatkaa pidemmälle (paluumatkalla iski kuitenkin usein väsymys, hahah), potkin kotipihassa jalkapalloa ja juoksin sen perässä ja ulkoilin paljon. Kävin myös baletissa ja vähän vanhempana sulkapalloa pelaamassa, suunnistamassa, temppukoulussa muutaman kerran ja muutenkin liikuin paljon monipuolisesti. Hiihto ja juoksu kuitenkin ajan mittaan valikoituivat minulle oikeiksi lajeiksi. Urheilu vain saa ja on aina saanut minut iloiseksi!


2. Mitkä ovat vahvuuksiasi juoksussa?
Hmm, ehkäpä tietynlainen sinnikkyys ja periksiantamattomuus pitkillä matkoilla. Vauhdinjakoa olen viime vuosina yrittänyt harjoitella, mutta loppukiri ei ainakaan kuulu vahvuuksiini...(ainakaan vielä) Tasaisen vauhdinjaon pitkillä matkoilla (3000-10000m) olen vihdoin oppinut ja siitä olen ylpeä!

3. Mitä juoksukisoja aiot käydä tänä vuonna?
Kysymys tuli keväällä, joten kerron, mitkä olivat kevään suunnitelmat. Suunnitelmissa oli käydä ainakin SM-maantiejuoksut ja muita kevään maantiejuoksuja, mutta jalkavaivojen takia koko kevät meni juoksun osalta plörinäksi ja korvaantui muilla treenimuodoilla, lähinnä rullahiihdolla ja pyöräilyllä. Myös SM-maastot jäivät väliin. Aloitin juoksun kisakauden vasta ratakisoilla kesällä. Juoksin muutaman kerran 3000m kisan, yhden 1500 metrin kisan, yhden 5000m kisan ja kaksi 10000m kisaa...


4. Kuinka vanhana aloitit juoksun ja kuinka nopeasti aloit kehittyä siinä?
Juoksu lajina tuli minulle tutuksi yleisurheilukoulussa ja hiihdon harjoittelumuotona ollessani ehkä 5-6- vuotias. Kestävyysjuoksussa aloin kilpailla n.8-9- vuotiaana, mutta en tavoitteellisesti: oli vaan hauskaa käydä kilpailuissa. Kehityksestä on vaikea sanoa, se on vuosien mittaan junnannut välillä paikallaan ja välillä parantunut harppauksittain. Se, kuinka nopeasti kehittyy juoksussa riippuu niiiin monesta eri tekijästä... Pääasia olisi kuitenkin nauttia siitä.

  5. Kuinka usein syöt jotain epäterveellistä?
Tällä hetkellä ruokavalioni on sen verran rajoitteinen (vatsaongelmien takia), että en voi syödä epäterveellisiä ruokia (jos niillä tarkoitetaan karkkia, leivonnaisia, sipsejä ym). Mielestäni on ookoo syödä välillä epäterveellisesti, mutta pääsääntöisesti haluan syödä ruokia, joista tulee hyvä olo ja jotka tukevat urheilusuorituksia. Tummaa suklaata, pähkinöitä ja muita terveellisiä herkkuja syön oikeastaan joka päivä.


6. Mitä mieltä olet vegaaneista ja voisitko itse olla vegaani?
Mielestäni on ihmisen oma valinta, miten haluaa syödä, joten veganismi on mielestäni ihan ookoo. Itse en voisi olla vegaani, vaikka haluaisin, koska en voisi ruokarajoitteideni takia korvata lihaa millään...

7. Oletko introvertti vai ekstrovertti?
Olen yhdistelmä, jos sellainen on olemassa heh.

8. Jos on pakko valita, niin kumpi on tärkeämpää/miellyttävämpää: juoksu vai hiihto?
Mielestäni hiihto. Se on monipuolisempaa ja ei tule niin helposti vammoja. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.

9. Kuinka monta km juokset viikossa?
Kevät-kesä-syksyaikaan treenaan niin eri tavalla joka viikko, että kilometrimäärää on aivan mahdoton sanoa hahah. Jos jotain kilometrejä pitää heittää, niin itselleni "peruslenkki juosten" voisi olla 10-15km, pitkä lenkki 15-30km. Pisin matka, minkä olen juossut on 42km. Viikkokilometrejä en siis yhtään osaa arvioida. Viime kesänä juoksu jäi aika vähäiseksi, koska keväällä pitkän aikaa vaivannut polvikipu opetti minua olemaan varovaisempi juoksumäärien kanssa. Syksyllä rasitusmurtuma päkiässä ja kevään pohje- ja nilkkakivut muistuttelivat myös malttamaan juoksun kanssa. Rullahiihdän, käyn salilla, uin, pyöräilen, kävelen metsässä ja yhdistelen niitä kaikkia lumettomaan aikaan kehittyäkseni monipuolisesti. Talvella juoksen tosi vähän, jos pääsee hiihtämään. Tärkeintä itselleni urheilussa on kuitenkin siitä nauttiminen, harvoin teen mitään "pakko" asenteella.

10. Millainen on tyypillinen arkipäiväsi?
Vilkaisen herätyskelloa ja sammutan sen juuri ennen kun se soi. Nousen sängystä, vaihdan vaatteet, syön aamupalan (ja teen muut aamutoimet). Lähden pyörällä kouluun. Koulu loppuu ja pyöräilen kotiin. Syön päiväruoan ja rentoudun. Aloitan sellonsoiton harjoittelun. Illalla riippuen päivästä urheilen milloin mitenkin. Välillä käyn lenkillä jo ennen koulupäivää, jolloin illalla joko käyn kevyesti pyöräilemässä tai lepään. Syön iltaruoan ja teen läksyt. Katselen telkkaria, luen, kuuntelen musiikkia, milloin mitäkin. Menen nukkumaan. Siinä aika lailla tiivistettynä "normiarkipäivä". Aika usein päivässä on kuitenkin muutakin ohjelmaa.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Mitä opin Seinäjoesta muutamassa päivässä

Vietin yhteensä neljä päivää Seinäjoella. Tykästyin kovasti kaupunkiin, juuri sopivan kokoinen; ei liian iso, mutta tarvittavat palvelut löytyvät! Kokoan tähän asioita, joihin olen kiinnittänyt huomiota Seinäjoen keskustaan liittyen...
-Seinäjoella on paljon henkilöautoliikennettä, mutta myös kivoja puistoalueita aivan keskustassa.

-Moni kauppa sulkee ovensa sunnuntai-iltana jo kuudelta

-Paljon upeita liikuntamahdollisuuksia! Harmittaa, kun en nyt päässyt testailemaan kivoja lenkkeilyreittejä jalan takia, testasin ainoastaan uimahallia ja uimahallin cross-traineria...

-Seinäjokelaiset ovat innokkaita uimareita. Uimahallissa oli eilen paljon porukkaa jo ennen seitsemää aamulla. Koska tänään halli aukesi vasta kahdeksalta, oven eteen kerääntyi ihmisiä odottamaan jo varttia vaille...

-Seinäjoella on taitavia orkesterimuusikkoja

-Seinäjokelaiset pikkulapset ovat huippuälykkäitä leikkikentistä päätellen. Vai tiedättekö te, mitä noilla kuvassa näkyvillä hökötyksillä on tarkoitus tehdä?



-Keskustassa on paljon pieniä ruokakauppoja. Valikoima niissä ei ole suuren suuri, mutta riittävä.
Tosin keskustan K-marketista ei löytynyt laastareita, eikä lähdevettä! Hiukan kummastelin, kunnes kuulin kyseisen myymälän lopettavan ensi viikolla.

-Seinäjoella on ystävällistä väkeä. Musiikkiopiston kahvila otti kivasti huomioon erityisruokavalioni ja järjesti minullekin lounasta.

-Seinäjoella on "Kasperi" niminen kaupunginosa. Veljeni nimi on Kasperi ja siksi on huvittavaa nähdä viittoja Kasperiin ja bussin etuosassa "Kasperi"-tekstejä.

Tuntui oudolta palata maaseudulle, vaikka tämä "kaupunkiasuminen" kestikin vain muutaman päivän.


tiistai 16. elokuuta 2016

Vastaukset kysymyksiin & kuulumiset

Olen nyt kolmatta päivää Seinäjoella Atso Almilan kapellimestarikurssilla soittamassa avustajana orkesterissa. Odotin tätä reissua paljon ja tähän mennessä on kyllä ollut mukavaa! Rakastan orkesterisoittoa, koska siinä saa olla "yhtenä osana kokonaisuutta"... Kurssi loppuu torstaina illalla päätöskonserttiin.


Matkustin junalla tänne sunnuntaina. Yllätyin, kuinka lyhyt matka Tampereelta on Seinäjoelle, olin hahmottanut sen olevan paljon kauempana! Majoituspaikkana on Hotelli-ravintola Alma, joka sijaitsee aivan juna-aseman vieressä. On muuten kodikas hotelli! Vein matkatavarani ja selloni huoneeseen ja lähdin kaatosateeseen metsästämään ruokaa. Kastuin aivan litimäräksi ja kenkäni tirskuivat vettä koko seuraavan päivän...



Eilen ja tänään olivat ensimmäiset harjoitukset. Soitamme kahta teosta eri "kapellimestarikokelaiden" johtamina. On tosi hienoa nähdä, kuinka suuri voima kapellimestarilla on orkesterimusiikissa! Nyt istuskelen hotellihuoneessa rentoutumassa.

Jalkakipu ei ole parantunut, joten en pysty juoksemaan. Kävin uimahallissa uiskentelemassa eilen ja tänään, huomenna menen varmaan pyörittelemään cross-trainerilla...

Pyysin kysymyksiä Instagramissa ja muutama uskaltautui laittamaan kysymyksiä, kiitos niistä!

1. Kuinka monta kertaa viikossa treenaat?
-Vaihtelee erittäin paljon. Kovilla viikoilla (esim. kesällä) treenikertoja voi kertyä jopa 14, mutta yleensä "treenaan" 6 kertaa viikossa, johon lisänä koulumatkapyöräilyt. Liikun todella paljon arkiliikuntaa silloin, kun ehdin...

2. Kuinka monta kilometria juokset viikossa?
-Tällä hetkellä en yhtään jalkavaivan takia. Treenaan monipuolisesti eri tavoin myös jalkojen ollessa kunnossa. Kokemus on opettanut, että aina juoksumäärien kasvaessa olen altis saamaan jalkakipuja...ja pidän itseäni kuitenkin hiihtäjänä enemmän. En ole koskaan pitänyt kirjaa juoksukilometreista, joten viikkomäärää on senkin puolesta vaikea arvioida. Lähtiessäni juoksulenkille menen usein fiiliksen mukaan, vaikka toki olisi hyvä noudattaa aina valmentajan suunnitelmaa...;-)

3. Mikä on sun lempiruoka?
-Ruoka-aineena ehdottomasti tumma suklaa! Jos kysymyksessä viitataan "oikeaan ruokaan", pidän eniten ihan normaaleista itse tehdyistä kanansuikaleista. Ne vievät hyvin nälän, kun niiden lisänä syö esimerkiksi manteleita ja pähkinöitä.

4. Miksi olet valinnut ruokavalioosi juuri tietyt ruoka-aineet ja juomat tai lisäravinteet?
-Minulla on todella herkkä vatsa, joten moni ruoka-aine aiheuttaa kovia vatsakipuja. En siis ole valinnut mitään tiettyjä ruoka-aineita. Vatsani ei esimerkiksi siedä mitään viljoja, eikä maitotuotteita. Haluaisin syödä paljon monipuolisemmin ja toivonkin, että vatsani "tila" ei ole pysyvä... Juomana juon vettä, koska pidän siitä ja mielestäni se vie parhaiten janon tunteen pois. Helteellä treenatessa olisi toki hyvä juoda urheilujuomaa, mutta otan suolakiteitä erikseen... Lisäravinteina käytän vitamiineja, kalsiumia, magnesiumia ja välillä herneproteiinia, mutta en oikeastaan muuta...luotan luonnolliseen ruokaan...😉

lauantai 13. elokuuta 2016

Nuorten SM-kisat ja jalkaongelmia

Kymppitonneista palautuminen sujui hyvin muuten, mutta suurentuneet juoksutreenimäärät alkoivat ilmeisesti ärsyttää jalkojani. Ensin toisesta jalasta kipeytyi nilkan sivu ja toisesta nilkka. Toinen jalka (nilkan sivu) parani, mutta toiseen jalkaan tuli nilkkakivun lisäksi myös pohjekipu, jota ensin epäilin akillesjännetulehdukseksi, mutta tarkemmin tunnustellen kipu ei ole akillesjänteessä.

Osallistuin kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen yleisurheilun nuorten SM-kisoihin 3000 metrille viikko sitten. Jalka oli aamulla lähes kivuton, joten lähdimme kohti Lappeenrantaa, jossa kisat järjestettiin. Lämmittelyssä jalka kuitenkin kipeytyi ja lähtöön asti pohdin, pitäisikö jättää juoksu väliin. Uskaltauduin kuitenkin lähtöviivalle.

Kipu ei tuntunut kisan aikana onneksi yhtään ja pystyin nauttimaan juoksusta. Lopputuloksena oli kolmas sija ja aika oli olosuhteisiin nähden ihan hyvä... Vaikka jalkakipu laskikin tunnelmaa omalta osaltani aika lailla, reissu oli kuitenkin kiva kokemus!



keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kalevan kisoissa kymppitonni

Olin jo monta vuotta haaveillut osallistumisesta Kalevan Kisoihin eli yleisurheilun aikuisten SM-kisoihin. Sain tänä vuonna rikottua 10000m tulosrajan, joten sain vihdoin oikeuden osallistua! Matkasimme isäni kanssa lauantaina Ouluun ja majoituimme huoneistohotellissa yhden yön. Kisapäivän aamuna menimme kisapaikalle hakemaan kisapassit ja hengailimme kisa-alueella. Tunnelma oli upea ja väkeä oli paljon.

Lämmittelin aika maltillisesti, koska säätila oli todella kuuma. Oleskelin mahdollisimman paljon varjossa ja kävin pariin otteeseen kilpailijoiden käytössä olleessa uimahallissa kastamassa jalkani kylmäaltaassa. Calling eli kilpailijoiden kokoontuminen lähestyi.

Callingissa meille kisailijoille annettiin ohjeita kentälle menemisestä. Tuntui hienolta olla kovien juoksijoiden seurassa ja nähdä, että hekin jännittivät juoksua ja erityisesti lämmintä säätä. Kävelimme jonossa stadionille ja vaihdoimme piikkarit.

Lähdimme matkaan. Ensimmäiset kierrokset tuntuivat kovan metelin takia tosi oudoilta, koska olen tottunut juoksemaan lähes hiljaisella kentällä. Kannustushuutoihin ja muihin ääniin kuitenkin tottui aika pian ja pystyi keskittymään omaan juoksuun. Takasuoralla oli jokaisella kierroksella tarjolla märkiä sieniä, joilla kastelin pään. Kärkikolmikko erosi muusta ryhmästä ja itse olin neljäntenä.
 Vauhti oli tasaista. Juoksu tuntui ihan hyvältä. Vauhdin ylläpidon puolesta vaikeimmat kilometrit kympillä ovat neljäs ja viides kilometri. Puolenvälin jälkeen kuitenkin usein helpottaa. Nautin joka askeleesta ja vaikka maaliintulon irvistykseni olikin varsin komea, en ole koskaan kokenut vastaavanlaista endorfiiniryöppyä!

Lopputuloksena oli oma ennätys 36.02 ja neljäs sija. Muutama kova juoksija tosin puuttui jalkavaivojen takia... Kisareissu oli ikimuistoinen kokemus!