Vatuttaa kun en voittanut!

No okei, vähän realismia... Osallistuin siis ekaa kertaa aikuisten SM-kisoihin naisten vapaan hiihtotavan 30 kilometrille. Kisat hiihdettiin Rukalla. Olin odottanut ekoja aikuisten SM-kisoja todella kauan, oikeastaan vuodesta 2007 lähtien. Olin silloin katsojana Valkeakosken SM-kisoissa ja niissä oli niin hieno tunnelma, että haaveilin vain, jospa joskus pääsisin hiihtämään sellaisiin kisoihin! Ja eilen se päivä koitti.

 Perjantai-iltana olimme perheeni kanssa saapuneet Rukalle ja lauantaina olin innoissani hiihdellyt upeilla laduilla ehkä vähän liiankin paljon... Kisalatu vaikutti lauantaina testatessa helpoilta, mutta kisassa melko raskaalta huonommin luistavan kelin takia.

Lähdin matkaan jo toisena, koska nuorten SM-kisojen FIS-pisteet eivät olleet ehtineet mukaan lähtölistojen luomiseen. Lähtöni oli siis jo puoli kymmeneltä aamulla. Ja koska kelloja siirrettiin edellisenä yönä, lähtöni oli tavallaan jo tuntia aikaisemmin. Kisapaikalla lämmittelin kevyesti ja siirryin lähtöalueelle.

Kisareitti kiersi 4X7,5km ladun. Ensimmäinen kierros oli raskas, koska edellisenä yönä satanut lumi oli tehnyt latubaanasta pehmeän ja koska ladulla ei oltu hiihdetty ajamisen jälkeen. Toisella kierroksella huomasin suksien luiston paranevan, mitä enemmän siinä hiihdettiin. Hiihdin jo kolmatta kierrosta, kun parhaat hiihtäjät lähtivät matkaan. Neljännellä eli viimeisellä kierroksella pääsin antamaan latua melkein koko maajoukkueelle...

Viimeisen ylämäen irvistys...

Viimeiset raskaat ylämäet lähestyivät. Pyrin antamaan kaikkeni, joten viimeisessä stadionille nousevassa ylämäessä lähes purskahdin itkuun! Kannustukset auttoivat minut kuitenkin taistelemaan maitohappoja vastaan ja jaksoin vielä tehdä loppukirinkin, siltä varalta jos maaliintuloni käytettäisiin telkkarissa. Näytettiinhän se: maalissa pelästyin nähdessäni naamani stadionilla olevassa ruudussa.

Olin lopulta 28. Olen tyytyväinen tulokseen, olen kuitenkin vielä kokematon ja nuori... Ja vaikka ensimmäisestä lauseesta saa mielenkiintoisen käsityksen tavoitteistani, totuus on, että lähdin kisaan rennoin mielin ja kokemuksen vuoksi.

Illalla katselin vielä Yle Areenasta kisan ja naureskelin päässeeni ruudulle myös esimerkiksi Krista Pärmäkosken ja Kerttu Niskasen kanssa!

Sellopäivä

Lähdin tiistaina kahdentoista jälkeen junalla kohti Helsinkiä iso laatikko selässäni (suomeksi sanottuna sellokotelo). Tallustelin Hesan aurinkoisia katuja pitkin Nervanderinkadulle, yhdelle Sibelius-Akatemian toimipisteistä. Odottelin tutun soittoluokan oven takana aivan niin kuin yleensä sellotunnille mennessä. Tänään kyseessä oli kuitenkin jotain aivan muuta kuin tavallinen soittotunti...

Viime vuonna Tanskan kuninkaallisen musiikkikorkeakoulun selloprofessori oli tullut pitämään mestarikurssitunteja Sibelius-Akatemian sello-opiskelijoille. Tänä vuonna hän tuli uudelleen. Odotin tuntia innoissani, koska olin viime vuonna saanut todella paljon uusia työstettäviä asioita teoksiin!

Katsoimme tunnilla Tsaikovskin Pezzo Capricciosoa, jonka myös soitin illemmalla konsertissa. Pelkäsin etukäteen, että uudet asiat saisivat sormeni solmuun esityksessä, mutta sympaattinen ja aurinkoinen opettaja sai kaiken tuntumaan rennolta.

Mestarikurssituntien jälkeen meitä sellistejä kidutettiin tekniikkatutkinnolla. Tutkinnon jälkeen alkoi luokkakonsertti. Konsertin aluksi meitä opettanut tanskalainen maestro tulkitsi kauniisti kaksi Bazelairen sellokappaletta, joita ei tiedettävästi ole aiemmin esitetty.

Kuuntelin vaikuttavia esityksiä, esim. yhden ammattiopiskelijan A-tutkintoon tuleva teos. Oma soittoni oli juuri ennen väliaikaa. Pitkästä aikaa saavutin soittaessani sen ihanan olotilan, jossa turhat ajatukset tyhjenevät ja tuntuu, kuin nousisi ilmaan. Hetki on herkkä ja se katoaa helposti. Se on vaikeaa saada, mutta kun sen saa, millään muulla ei ole sillä hetkellä väliä. Toivottavasti yleisö nautti yhtä paljon kuin minä.

Kotimatkalla ihailin kauniita taivaan täyttäneitä revontulia ja söin tädiltäni saamaa semitujua 90% suklaata...

Havupuiden tuoksua

Kevät on taas täällä. Uskomatonta, miten aika kuluu niin nopeasti! Olisin halunnut talvisten hiihtokelien jatkuvan vielä pitkään. Toisaalta en voi väittää, ettei olisi ihanaa herätä ikkunasta tulviviin auringonsäteisiin, huomata ulkona tarkenevan ilman pipoa ja tuntea auringon hempeän lämmön iholla. Sivuvaikutuksena kevään ihanuudesta ovat katupölyt ja siitepölyt...

Vaikka vielä tykkilumiladuilla pääseekin joissain paikoissa hiihtämään, olen alkanut myös juoksemaan tärkeimpien hiihtokisojen ollessa nyt ohi. Yritän vielä pari viikkoa päästä kuitenkin suuren osan treeneistä tekemään vielä suksilla, siinä toivossa, että osaltani hiihtokausi ei olisi vielä ohi (siitä lisää myöhemmin, kun suunnitelmat selviävät...)

Viime maanantaina juoksin ekan pitkän juoksulenkin pitkästä aikaa. Alku tuntui hiukan jäykältä, mutta noin 40 minuuttia juostuani löysin tuntuman askeleiden keveyteen. Juoksu tuntui niin hyvältä, että epähuomiossani juoksin vähän liian pitkän lenkin. Seuraavana päivänä jalat olivat kipeät ja raskaat. Oli se kuitenkin sen arvoista!

Musiikin puolesta minulla on kiva päivä tiedossa tiistaina Helsingissä! Ensin saan Tanskalaisen selloprofessorin opetusta, sitten on tekniikkatutkinto ja lopuksi soitonopettajani oppilaiden matinea, jossa soitan Tšaikovskin Pezzo Caprizzioson. Niistä lisää tiistain jälkeen... En malta odottaa!!

Metalliseostyttö

 Jeee!!!! Toinen SM-pronssi tälle kaudelle, tällä kertaa perinteisen 5km kisasta Kokkolasta!

Kisojen piti olla jo tammikuussa, mutta ne siirrettiin huonon lumitilanteen takia viime viikonlopulle... Lämpötilat olivat sulattaneet lähes kaiken lumen, joten kisojen järjestäminen oli vaakalaudalla. Onneksi ladut saatiin kuitenkin kuntoon ja kisat hiihdettyä.

Perjantaina kisapaikalla oli paljon hiihtäjiä testaamassa latua. Viiden kilometrin latua ei saatu kunnostettua, joten kisat hiihdettiin 2,5km reitillä. Reitti kierteli stadionin läheisyydessä, siinä oli paljon mutkia ja muutama mäki.

Lauantaina 5km vapaan kisassa oli tosi raskas olo ja hiihto tuntui (ja varmaan näyttikin) aika tahmealta. Ei oikein ollut isku päällä. Tuloksena oli viides sija. Olen silti tosi tyytyväinen siihen, ei aina voi olla yhtä hyvä päivä... Meille nuorimmille, 17-sarjalaisille palkintona oli suloiset nallet kahdelletoista parhaalle... Matkalla majoitukseen mutustin raakasuklaata (nam!)

Sunnuntaina aamulla olo oli kummallinen, oli pientä pahoinvointia. Pelkäsin, että nyt pikkuveljeni tauti hyökkäisi minunkin elimistööni. Kampesin ylös sängystä ja yritin esittää hyvinvoivaa ja pirteää. Kisapaikalla onnekseni olo parantui ja kisavire astui esiin. Nautin hiihdosta alusta lähtien, etenkin ylämäet tuntuivat pienestä suksien lipsumisesta (jota tapahtui lähes kaikille) huolimatta tosi hyvältä! Maalissa jännitin lopputuloksia ja yllätyin supersuper iloisesti nähdessäni livetuloksista, että olin kolmas!

Lopulta huonosta alusta huolimatta en voi olla tyytymätön tähän hiihtokauteen, olen kokenut niin paljon onnistumisia nyt lyhyen ajan sisällä, toivottavasti moni muukin on!

Tuuletuksia

SM-pronssia N-17 sarjassa 15 kilometrin vapaan hiihdossa Keminmaalla! En olisi ikinä uskonut alkutalven epäonnistumisien jälkeen pystyväni tähän!

Perjantaina lähdimme isäni kanssa kohti Oulua, jossa majoituimme. Oulusta Keminmaalle on kyllä matkaa melkein kaksi tuntia autolla, mutta se ei haitannut: majoituksen lähellä oli kiva hiihtolatu. Lauantaina kävimme kisapaikalla reittiin tutustumassa. Reitti vaikutti melko raskaalta ja monet mutkikkaat ja vauhdikkaat alamäet tekivät siitä varsin jännittävän..

Kisaa edeltävänä iltana jännitys oli hirveä, mutta sukulaisten rohkaisevat sanat ja Steven Isserlisin konserttitallenne rauhoittivat minut. Kuunnellessani Isserliksen soittoa, muistin, että edessä oli kuitenkin vain yksi hiihtokilpailu, eikä mikään koko elämän tarkoitus.

Kisapäivä koitti. Kisapaikalla oli hyvä tunnelma ja kuuluttaja kertoi värikkäästi kisan kulusta. Kisat oli tosi hyvin järjestetty ja kauempanakin olevat kannustusjoukot pääsivät seuraamaan live-kuvaa stadionilta ja kuulutuksia! Jännitti hirmuisesti, miten selviäisin alamäistä kaatumatta...

Lähtö sujui hyvin. Reitti kiersi kolme kertaa viiden kilometrin lenkin. Ensimmäisellä kierroksella ajauduin letkan vetäjäksi ja kärkiporukan "tuulenhalkojaksi" joissakin ylämäissä. Alamäissä muut meinasivat melkein karata... Pysyin koko matkan kuitenkin viiden parhaan joukossa. Vauhti tuntui kevyeltä ja pitkät ylämäet sujuivat helpommin kuin olisin uskonut.

Lopun tiukan kakkos- ja kolmossijan kamppailun tuloksena tuli siis kolmas sija. Olen todella onnellinen, mutta tiedän, että moni muukin meistä olisi voinut olla mitaleilla, päivät vaihtelevat...