sunnuntai 7. syyskuuta 2014

25 ratakierrosta, puolitoista sekuntia

Tänään juoksin 10 000 metriä radalla aikuisten piirinmestaruuskisoissa. Tavoitteenani oli rikkoa naisten A-raja, 38.45, mutten kuitenkaan uskonut pääseväni lähelle sitä. Toisin kuitenkin kävi...

Lämmittelin juoksemalla reippaasti noin puoli tuntia. Koska juoksumatka tuli olemaan pitkä, en tehnyt hengästymisvetoja. Venyttelin ja pidin jalkoja ylhäällä hetken.

Lähtöviivalla....



Lähtölaukaus ammuttiin. Lähdin ehkä vähän liian kovaa ensimmäiset kierrokset. 3000 metrin kohdalla kello näytti 11.19. Jalat alkoivat 10 kierroksen jälkeen hapottaa, mutta 15 kierrosta oli vielä kestettävänä.

5000 metrin kohdalla eli puolessa välissä aikani oli 19.05. Jalat olivat kuitenkin jo niin raskaat, että ajattelin mielessäni pääseväni hyvällä lykyllä alle 40 minuutin.

10 kierrosta oli vielä jäljellä. Yritin mielessäni jakaa pienempiin osiin. Isäni huusi väliaikoja, jokainen kierros oli vähän edellistä hitaampi.

Palkintojen jako.
Aikaa oli A-rajaan vielä 3 minuuttia ja matkaa 2 kierrosta! Sain kovia kannustushuutoja, koitin puristaa niin kovaa kun pystyin. Jalat tuntuivat betonilta ja kierros oli vielä jäljellä. Loppusuoralla näin kellotaulun sekunnit; 41, 42, 43, 44, 45! Ja ylitin maaliviivan. Loppuajaksi tuli 38.46. Eli puolitoista sekuntia hitaampi, kuin A-raja!

Vaikka olen tosi tyytyväinen alkaani, vähän yli sekunti jäi kyllä hitusen hampaankoloon... Mutta joka tapauksessa ennätykseni parani reilusti ja kaiken lisäksi pääsin tilastopajan Suomen tämän vuoden top 20 listalle kahdeksanneksitoista naisten ratakympillä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti