sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Hopeaa Pirkan hölkästä

Kauan odotettu Pirkan hölkkä juostiin tänään. Reitti lähtee Valkeakosken keskustan tuntumasta ja päättyy Tampereelle. Matka on 33km pitkä, josta suurin osa on maastossa polkuja ja metsäteitä.

Aamulla kävimme isäni kanssa väittelyä siitä, että laittaisinko pitkähihaisen vai topin päälleni. Toisin kuin yleensä meidän välisissä vaateneuvotteluissamme, taivuin laittamaan pitkähihaisen ensimmäistä kertaa tänä vuonna juoksukisoihin mittarin näyttäessä viittä astetta. Pitkiin trikoisiin en kuitenkaan suostunut.

Saavuimme kisapaikalle, jossa oli jo paljon jännittyneitä juoksijoita. Hain numerolapun ja hengailin odottaessa lähtölaukausta. Yllätyin kuinka paljon juoksijoita tapahtuma oli tempaissut mukaansa! Menin onneksi porukan alkupäähän, etten jäänyt ruuhkaan.


Kuvaaja: Alpo Eerola, Valkeakosken Sanomat
Alkumatka sujui hyvin ehkä vähän liiankin vauhdikkaalla askeleella, mutta noin seitsemän kilometrin kohdalla nilkastani kuului pieni rusahdus sen taittuessa polulla olleeseen juureen. Nilkka ei kuitenkaan haitannut juurikaan menoani, välillä pelästyin sen hiukan vihlaissessa.


En muista, mitä juoksun aikana ajattelin, mutta yksi pikkutytön kovaan ääneen isälleen sanonut kommentti jäi hymyilyttämään minua! "No toi ei ole laiha!" Kuului kirkasääninen lause juostessani ohi. Oli varmaan isänsä päivitellyt jollekin jotain juoksijoiden rakenteesta...

Nopeasti kilometrit sujahtivat ohi ja muutama kilometri oli enää maaliin. Tavoiteaikani oli ollut 2h 35min, mutta kelloa en käteeni laittanut etten miettisi liikaa kilometrivauhteja. Reitillä kilometrit olivat varmasti niin eri vauhtisia...

Maalisuoralla...maalissa! Olin hyvin pirteä maalissa, ainakin kuultuani loppuaikani; 2h25min. Juoksutapahtuma oli hyvin järjestetty ja tunnelma oli todella kiva! Kannustajiakin oli reitin varrella tsemppaamassa!
Kuvaaja: Alpo Eerola, Valkeakosken Sanomat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti