Sellopäivä

Lähdin tiistaina kahdentoista jälkeen junalla kohti Helsinkiä iso laatikko selässäni (suomeksi sanottuna sellokotelo). Tallustelin Hesan aurinkoisia katuja pitkin Nervanderinkadulle, yhdelle Sibelius-Akatemian toimipisteistä. Odottelin tutun soittoluokan oven takana aivan niin kuin yleensä sellotunnille mennessä. Tänään kyseessä oli kuitenkin jotain aivan muuta kuin tavallinen soittotunti...

Viime vuonna Tanskan kuninkaallisen musiikkikorkeakoulun selloprofessori oli tullut pitämään mestarikurssitunteja Sibelius-Akatemian sello-opiskelijoille. Tänä vuonna hän tuli uudelleen. Odotin tuntia innoissani, koska olin viime vuonna saanut todella paljon uusia työstettäviä asioita teoksiin!

Katsoimme tunnilla Tsaikovskin Pezzo Capricciosoa, jonka myös soitin illemmalla konsertissa. Pelkäsin etukäteen, että uudet asiat saisivat sormeni solmuun esityksessä, mutta sympaattinen ja aurinkoinen opettaja sai kaiken tuntumaan rennolta.

Mestarikurssituntien jälkeen meitä sellistejä kidutettiin tekniikkatutkinnolla. Tutkinnon jälkeen alkoi luokkakonsertti. Konsertin aluksi meitä opettanut tanskalainen maestro tulkitsi kauniisti kaksi Bazelairen sellokappaletta, joita ei tiedettävästi ole aiemmin esitetty.

Kuuntelin vaikuttavia esityksiä, esim. yhden ammattiopiskelijan A-tutkintoon tuleva teos. Oma soittoni oli juuri ennen väliaikaa. Pitkästä aikaa saavutin soittaessani sen ihanan olotilan, jossa turhat ajatukset tyhjenevät ja tuntuu, kuin nousisi ilmaan. Hetki on herkkä ja se katoaa helposti. Se on vaikeaa saada, mutta kun sen saa, millään muulla ei ole sillä hetkellä väliä. Toivottavasti yleisö nautti yhtä paljon kuin minä.

Kotimatkalla ihailin kauniita taivaan täyttäneitä revontulia ja söin tädiltäni saamaa semitujua 90% suklaata...